Hei,
on taas aika hieman muistella menneitä ja suunnitella tulevaa. Vuoden toiseksi viimeinen kuukausi lähenee loppuaan. Menneet viikot ovat sisältäneet menoa ja vilskettä. Käydään läpi osaltamme tärkeimmät asiat. Kävimme johtoryhmän kanssa jo perinteeksi muodostuneella messuvierailulla Frankfurtissa. Tämän jälkeen olikin edessä valmistautuminen hammaslääkäripäivien osallistumiseen. Toimistolla vietetyt päivät voidaan laskea yhden käden sormilla. Muista myös ilmoittautua 3D-tuotantomme aamukahveille Lahdessa 12.12.
Ehdin jo vuosia odottaa paljon huomiota saaneen CLIP-valmistustekniikkaan perustuvan Carbon3D:n ilmestymista tapahtumaan. Järjestelmä on valmis tuotantoon ja tästä osoituksena sopimus 100 000 kenkäparin valmistuksesta ison A:n kanssa. Ensimmäinen erä myytiin loppuun hetkessä tuotteen julkaisun jälkeen.
Formnext 2018
Yhdeksi alan päätapahtumista muodostunut Formnext -messut on kasvanut nopeasti. Tunnelmaltaan raikkaassa tapahtumassa oli liki 30 000 kävijää, joista noin puolet saksalaisia. Messuilta oli lähes täysin jäänyt pois harrastelijalaitteisiin keskittyneet toimijat. Isojen yritysten läsnäolo näkyi vähintään epäsuorasti; korkean valuaation sijoituksia on tehty tulevaisuuden tuottopotentiaalia odotellessa. Kilpailu on kiristynyt. Voimasuhteet muuttuvat kuin tasaväkisten miesten kohdatessa nuoratussa neliössä; virheen sattuessa matkaa kanveesiin on vain silmänräpäytys.
Messujen tarjooma oli laaja ja kiinnostava. Kun tekniikat kehittyvät, yksi asia johtaa toiseen ja lopputuloksena on onnistuminen tai jopa läpimurto. Tuumasinkin kollegoilleni, että nyt tuntuu siltä, että pelkässä vuodessa on otettu harppauksia useiden vuosien edestä eteenpäin. Kehittymisen tahti kiihtyy eksponentiaalisesti. Kolme päivääkään ei tahtonut riittää ennalta valittujen mahdollisuuksien tutkimiseen. Toimintamme on alusta asti keskittynyt asiakaslähtöisyyteen ja haluun vastata kysyntään. Tässä vaiheessa vuotta on ollut hyvä hetki seuraavan vuoden kuvioiden suunnitteluun ja tarjooman laajentamiseen. Katsotaan näitä asioita myöhemmin.
Tällä kertaa ajattelin esitellä tapahtuman antia sovellutusten kautta. Uusia mahdollisuuksia syntyy teknologioiden kautta, mutta kuka tahansa voi keksiä mihin avautuneita mahdollisuuksia käytetään. Katsotaan seuraavaksi mitä se ihminen on keksinyt:
NERA E-moottoripyörä on ensimmäinen 3D-tulostettu e-moottoripyörä, jossa on alaa mullistavia ominaisuuksia; ilmattomat renkaat, sulautettua elektroniikkaa ja etuhaarukaton -ohjaus.
Ge:n osastolla titaanista tulostettu McLaren P1:n vanne. Tässä sovellutuksessa 3D-tulostus voittaa perinteisen menetelmän kustannustehokkuudessa. Perinteisin menetelmin valmistetun vanteen materiaalihukka on noin 80%.
3D-tulostusta on hyödynnetty myös polkupyörien valmistuksessa, joko suoraan valmistetuissa osissa tai työkaluna.
Moniväritulosteita figuureista tarkoilla yksityiskohdilla ja hyvällä värintoistolla.
Suomen Pikavalmistusyhdistys – Finnish Rapid Prototyping Association FIRPA ry
Firpa järjestää vuosittain esitelmätilaisuuden Formnext -messuilla (aiemmin Euromold). Esitelmätilaisuudessa käydään läpi messujen anti ja uutuudet, jonka jälkeen tapahtuma jatkuu verkostoitumistilaisuutena illallisen merkeissä. Tänä vuonna tilaisuudessa oli edustettuna yliopistoista ja yrityksistä viitisenkymmentä henkilöä.
Suomen Pikavalmistusyhdistys perustettiin 20 vuotta sitten edistämään materiaalia lisäävän valmistuksen tunnettavuutta Suomessa. Maker3D on ollut mukana Firpan toiminnassa yrityksen perustamisesta asti. Yhdistyksen kautta luotu verkosto on auttanut toimintaamme niin asiakkuuksien hankkimisessa kuin tiedon lisäämisessä. Ala on jo vakiintunut aikoinaan, mutta uusi vallitseva tapa toimia on muotoutumassa; halutaan suositella asiakkaalle vaihtoehtoista menetelmää, vaikka se tukisikin kilpailijan tilipussia. Kilpailija voi olla myös yhteistyökumppani.
Hammaslääkäripäivät
Vuosikymmenen alussa Oulu PMC:n teettämässä tutkimuksessani havaitsin hammaslääketieteen mahdollisuudet 3D-tulostuksen hyödyntäjänä. Toimivia palvelumalleja oli jo olemassa Euroopassa. Vastaanotto oli nihkeää. Nyt Suomessa ollaan toisaalta alan edelläkävijöitä, mutta valtavirta kulkee perässä käsityöpainotteisella alalla. Julkisen sektorin byrokratia hidastaa kehitystä. Perinteinen toiminta ja alan lukkiutuneet rakenteet näkyvät koko messujen sisällössä.
Sovellutusmahdollisuudet ja kannattavuus hammaslääketieteessä on todistettu. Tästä kertoo esimerkkinä 3D-tulostusta oikomiskalvojen tuotantoprosessissa hyödyntävän Invisinlignin olevan liikevaihdoltaan isompi kuin kaksi suurinta 3D-tulostimia valmistavaa yhtiötä (Stratasys ja 3DSystems) yhteensä.
Olemme Formlabsin laitetoimittaja Suomessa ja yhdeksi kohderyhmäksi kuuluu erityisesti hammaslääketiede. Formlabsin Form 2 3D-tulostimia on toimitettu jo yli 10 000 kappaletta alalla toimiville organisaatioille.
Formlabsin uusi vaha hammaslääketieteen sovellutuksiin
Uusi Preform 2.19 nopeuttaa prosessiä
Suosittelen tutustumaan alan huipun, hammaslääkäri Marko Ahosen avaamaan Hammasklinikka Huippuun. Klinikka panostaa digitaalisten menetelmien käyttöön. En ole aiemmin kuullut, että kansan keskuudessa hammaslääkäreiden palveluita kehutaan.
Savonia AMK
Savonian Ammattikorkeakoulun 3D-tulostusblogi on noussut suosioon. Oppilaitoksessa perehdytään alaan pääasiassa tutkimuksellisella näkökannalla. Lue seuraava kirjoitus, jossa vertaillaan markkinoille ryminällä tulleen HP:n valmistaman Multijetfusion tekniikalla valmistettujen kappaleiden ominaisuuksia verrattuna perinteisempään lasersintraukseen. Tällaiset puolueettomat tutkimukset verrattuna laitevalmistajien omiin tietoihin ovat arvokasta luettavaa.
KASKI2018
Sain kutsun Kasvuryhmään ja sitä myöten KASKI2018 -tapahtumaan. KASKI on Pohjoismaiden suurin scaleup- tapahtuma, jonka keskiössä ovat Suomen lupaavimmat keskisuuret yritykset. Tapahtuma oli erinomaisesti järjestetty. Sain uusia kontakteja ja työkaluja sekä neuvoja yrityksen kasvattamiseen. Kasvuryhmä julkaisi nyt mahtavan dokumentin yrityksen kasvattamisesta.
Lue viisauksia johtajilta johtajille
Tuotannon aamukahvit
Tarjoan teille tilaisuutta päästä tutustumaan uuteen Lahden tuotantoyksikkömme toimintaan aamukahvien merkeissä. Tilaisuudessa kerromme toiminnastamme, tuotantomme sekä 3D-tulostuksen mahdollisuuksista ja esittelemme tuotantotilamme.
… Loppuun muutama tipsi
Spaceclaim -ohjelmisto
Olemme käyttäneet jo pitkään Spaceclaim -ohjelmistoa 3D-tuotantomme kappaleiden käsittelyssä. Seuraavalta videolta opit miten ohjelmistoa voit käyttää hyödyksi takaisinmallinnuksessa.
Ultimaker Cura 3.6
Tätä ohjelmistoa kannattaa pitää silmällä usesta suunnasta, vaikka et Ultimakerin konetta käyttäisikään.
Lue mitä uutta saat ottamalla Ultimaker Cura 3.6 version käyttöön.
Palataan taas asiaan kun on jotain järkevää kerrottavaa.
Ystävällisin terveisin,
Jarkko Lohilahti
Founder, CEO – Maker3D ”Around The Corner”
”All you can Imagine is real”