Skip to main content

TOIMITUSJOHTAJAN BLOGI – KAUPUNKIPYÖRÄ

By 5.7.20171 syyskuun, 2017Yleinen

pyöränkuva

Muutettuani Helsingin Etelä-Haagan kaupunginosaan keväällä alkoi vanha tuska painamaan; työmatka ja siihen käytetty aika. “Kiireisen” yritysjohtajan profiiliini kuuluu merkittävänä osana ajankäytön hallinta ja tuottavuuden optimointi. Joustava kymmenen minuutin siirtyminen on nyt muisto vain.

Yhtiömme sijaitsee kaupungin eteläpuolella Hernesaaressa, välille mahtuu 10 kilometrin matka. Autoillessa matka on mahdollista taittaa noin 30:ssä minuutissa, mutta seuraavana haluan kertoa seuraavan faktan. Oululainen ja jo äidinmaidosta imetty “autoilukulttuuri” perustuu muiden liikenteenkäyttäjien vihaamiseen; olen jo raivon partaalla pelkästä ajatuksesta autoilla Helsingissä 21-06 välisen ajan ulkopuolella. Ei puhuta enää autoilusta.


Lähdin optimoimaan liikkumistani tavoitteenani saavuttaa alle 30 minuutin matka-aika. Tutkimattakin oli selvää, että junalla Huopalahti-Rautatientori välinen matka on ehdottomasti tehokkain tapa liikkua ja junatkin liikkuvat noin 5 minuutin välein. Julkinen liikenneverkosto PK-seudulla on kattava, mutta hidas varsinkin kun liikutaan kantakaupungin alueella käyttäen raitiovaunua tai linja-autoa. Rautatientori-Hernesaari -väliselle matkalle saa tuhlattua helpostikin puoli tuntia. Paljonko tämä syö vuositasolla kansantalouden tuottavuutta?

Miettiessäni lisää vaihtoehtoja liikkumiseen huomasin HSL:n rakentavan kaupunkipyöräpistettä Hernesaareen. Olen aina tykännyt pyöräilystä ja omistankin tällä hetkellä kolme pyörää. Peseytymismahdollisuuden puuttuminen työpaikalla (10km pyöräily), polkupyörän turvallinen säilytys keskustassa tai kuljettamisen mahdottomuus ruuhka-aikana junassa rajoittivat kulkemista omalla pyörällä. Kaupunkipyörä -konsepti tuntui tässä vaiheessa mielenkiintoiselta ja jäinkin odottamaan pyörien ilmestymistä.

Käy tutustumassa konseptiin osoitteessa https://www.hsl.fi/kaupunkipyorat

Kaupunkipyörien käyttökausi alkoi 2.5. ja kausi loppuu 31.10. Hankin kausiluvan kuntoon heti vappujuhlien jälkeen, mutta virallisena aloituspäivänä en päässytkään odotuksistani huolimatta kiipeämään pyörän selkään. Liekö työväellä hiukan juhlat venähtäneet.  Parin päivän kuluttua uusi yritys tuotti hedelmää. Pyörän käyttöönotto on helppoa ja saat siihen tarvittavat ohjeet HSL:n sivustolta https://www.hsl.fi/kaupunkipyorat ja ohjeet ovat saatavilla jopa asemilla. Tarvitset ainoastaan luottokortin.

PolkupyöräkuvakollaasiKaupunkipyörien sijainti kartalla

Prosessi jaetaan lyhyesti neljään eri vaiheeseen

  1. Rekisteröidy – hanki käyttöoikeus päiväksi, viikoksi tai kaudeksi
  2. Nouda asemalta – asemia löytyy kaupunkialueelta 140 kappaletta
  3. Aja – Kausiluvalla voit ajaa 30 minuuttia kerrallaan, jokainen yli menevä puolituntinen tuottaa lisämaksua euron ja se veloitetaan luottokortilta automaattisesti
  4. Palauta asemalle – pyörä palautetaan takaisin asemalle lukituspisteeseen. Jos asema on täynnä pyörän voi lukita tarvittaessa lukituspisteen ulkopuolelle. Pyörän voi lukita myös tauollekin pyörään integroidulla ratti-, sekä vaijerilukoilla.

Näin käytät Helsingin kaupunkipyöriä – video https://youtu.be/LKOxQB6DeX8

Oma HSL  https://www.hsl.fi/citybike/dashboard#!/

Voit tarkistaa pyöräilijätunnuksellasi esimerkiksi pyöräilysi käyttöhistorian. Minä olen pyörällä ajanut nyt 174 kilometriä. Järjestelmä kerää talteen pyörän nouto- ja palautuspaikan, matkamäärän ja käytetyn ajan. Voit myös tarkistaa maksuhistorian tai vaihtaa profiilisi PIN-koodin.

Mekaanisesti pyörä on rakennettu kestämään rajuakin käyttöä. Kulkuneuvo ei ole parhaimillaan pidemmillä matkoilla, mutta hyvä kulkupeli lyhyisiin 1-3 km matkoihin. Penkin korkeussäätö on simppeli ja varustettu mittataulukolla, jos oikean korkeuden haluaa painaa mieleen. Lisäksi pyörästä löytyy kolme vaihdetta, joiden välitys on suunniteltu järkevästi. Pienin vaihde tarjoaa kävelyvauhdin ja suurin tuottaa noin 20-25km/h nopeuden.

Tarakkahan menopelistä puuttuu, mutta sen sijaan löytyy kätevä etukori johon kantamukset saadaan kiinni pyörään integroidulla “mustekalalla”. Koriin ei kuitenkaan mitään järin suuri kantamuksia mene. Saan yhdistetyn työ-ja salilaukkuni juuri ja juuri tungettua koriin.

Näyttökuva 2017-07-05 kello 21.22.53Matkareittini kartalla

Kaupunkipyörien määrän voi tarkastaa etukäteen asemakohtaisesti

Pointteja 2 kk ajalta

  • Työmatkaan käytetty aikani on laskelmien mukaan keskimäärin 27 minuuttia. Tavoitteena ollut 30 minuuttia saavutettiin
  • Joku saattaa tulla kysymään neuvoa – kaikille se on joskus eka kerta
  • Ensimmäisten viikkojen aikana sain paljon ihmetteleviä katseita
  • Pyörät ovat yllättävän laadukkaita. Ainoastaan yhdessä pyörässä ollut pieni ongelma, joka ratkesi vaihtamalla pyörää.
  • Suosituilla asemilla ruuhka-aikaan voi olla mahdotonta saada pyörää. Kannattaa opetella ulkoa muutamia asema-paikkoja

jarkko_lohilahti

Terveisin

Jarkko Lohilahti

Founder, CEO – Maker3D